R A A H E N  T E K N I L L I N E N  S E U R A  RY

SEURAN TAVOITE

Seuran tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea heidän yhteisiä pyrkimyksiään ja harrastuksiaan, edistää teknillisiä tieteitä, tekniikkaa ja teollisuuden kehityksen yleisiä edellytyksiä, edustaa alan asiantuntemusta sekä toimia talouselämän yleisten edellytysten kehittämiseksi erityisesti toimialueellaan. Toimintaansa varten seura voi hankkia itselleen omaisuutta. Seuran tarkoituksena ei ole toiminnallaan tuottaa siihen osallisille voittoa eikä muuta välitöntä taloudellista ansiota. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura järjestää kokous-, esitelmä- ym. samantapaisia tilaisuuksia, toimittaa julkaisuja, tekee aloitteita ja esityksiä viranomaisille ja antaa lausuntoja sekä ylläpitää yhteyksiä muihin teknillisiin yhdistyksiin. Seura voi liittyä yhteisöjäsenenä alan keskusjärjestöihin. Toiminnassaan seura pyrkii mahdollisimman tasapuolisesti ottamaan huomioon koko jäsenkuntansa.

LIITY JÄSENEKSI

Kirjoita tähän miksi liittyä yhdistyksen jäseneksi. Voit kertoa esimerkiksi lyhyesti mitä etuja jäseneksi liittymisestä on, miten se tapahtuu ja mihin se sitouttaa. Lisäksi voit kertoa suoraan myös jäsenyyden hinnan ja mitä se sisältää. Voit myös lisätä linkkejä toisiin näkymiin.